Miksi haitallisiin ääripiirteisiin on aika puuttua? 

Tutustu eläinalan ammattilaisten, eri alojen asiantuntijoiden, kasvattajien ja harrastajien näkemyksiin eläinten terveydestä, hyvinvoinnista ja vastuullisesta jalostuksesta.


Eroon Ääripiirteistä -kansalaisaloitteen keräysaika on päättymässä.

Kun keväällä 2026 sain kutsun liittyä mukaan aloitteen vastuuhenkilöksi, otin kutsun vastaan. Kannatan aloitetta, jonka tavoitteena ovat terveet koirat ja kissat, täydestä sydämestä.

Jo heti kampanjan aluksi kävi selväksi, ettei ääripiirteitä tunnisteta.

Mitä ääripiirteet ovat,...

FECAVA, FVE ja SEP ry ovat Suomen Eläinlääkäriliiton tavoin ilmaisseet selkeän kantansa ääripiirteiseen jalostukseen.

Euroopan pieneläinlääkärijärjestö FECAVA ja Euroopan eläinlääkärien liitto FVE ovat yhdessä tuottaneet tietosivun, jossa käsitellään ääripiirteisen jalostuksen aiheuttamia terveys- ja hyvinvointiongelmia.

Tietosivulla nostetaan esiin...

Viime vuosina koirien ulkonäköön liittyvistä terveysongelmista on keskusteltu jo sen verran, että moni ihmettelee, miksi joku enää haluaa ääripiirteitä omaavan rodun edustajan. Tai haluaa kasvattaa niitä. Miksi ehdoin tahdoin lisätään eläinten kärsimyksiä, ja miksi näin tekevät "koiraihmiset", siis ne, joille koirat ovat rakkaita ja läheisiä?

Koirien ja kissojen ääripiirteet puhuttavat koirapiireissä, ja hyvä niin. Tätä kirjoittaessa elokuussa 2026 on vireillä Eroon ääripiirteistä -kansalaisaloite, jonka tavoitteena on parantaa koirien ja kissojen hyvinvointia vähentämällä tutkitusti haitallisia ääripiirteitä. Aloite on saanut minutkin kiinnittämään ääripiirteiden vaikutuksiin huomiota...

Minulta kysyttiin, haluaisinko kirjoittaa tänne sivulle ajatuksistani ääripiirteisen rodun kasvattamisesta ja toiveistani jalostuksen tulevaisuuden suhteen, ja minähän halusin.

Kasvatan hyvin pienimuotoisesti bostoninterriereitä, kolme pentuetta on ollut, ja aika näyttää tuleeko niitä enää enempää. Varovainen ehkä, jos joku aivan poikkeuksellinen...


Sisältö on suunnattu tavallisille lemmikinomistajille ja kaikille aiheesta kiinnostuneille. Tavoitteena on tuoda esiin tietoa, kokemuksia ja käytännön näkökulmia, jotka lisäävät ymmärrystä eläinten hyvinvointiin ja jalostukseen liittyvistä kysymyksistä.

Avoin, asiallinen ja toisia kunnioittava keskustelu on tärkeä osa eläinten hyvinvoinnin edistämistä.

Kiitos kaikille kirjoittajille tiedon, kokemusten ja asiantuntemuksen jakamisesta!