Ulkomuoto ei saa ajaa elämänlaadun edelle - kasvattaja Susanna Kettunen 

Minulta kysyttiin, haluaisinko kirjoittaa tänne sivulle ajatuksistani ääripiirteisen rodun kasvattamisesta ja toiveistani jalostuksen tulevaisuuden suhteen, ja minähän halusin.

Kasvatan hyvin pienimuotoisesti bostoninterriereitä, kolme pentuetta on ollut, ja aika näyttää tuleeko niitä enää enempää. Varovainen ehkä, jos joku aivan poikkeuksellinen rotunsa edustaja tulee vastaan, tai jos jalostuskoiran voi valita tämän nykypopulaation ulkopuolelta. En siis ole kokenut kasvattaja enkä sellaista yritä esittää. Olen kuitenkin koittanut perehtyä melko syvällisesti genetiikkaan ja koiranjalostukseen noin ylipäätään, sekä tutkimuksiin, jotka käsittelevät rodun ongelmakohtia. Kirjoitukseni koskee pääsääntöisesti bostoninterrieriä, koko koirankasvatuskenttää en tässä kommentoi.

Oli rotu mikä hyvänsä, niin joka ikisen yksilön tulisi näyttää toiminnalliselta koiraeläimeltä. Jokaisen koiran tulisi fyysisiltä ja psyykkisiltä ominaisuuksiltaan olla aidosti perusterve, tai tämä pitäisi aina olla se mitä tavoitellaan.

Terveys ei ole mikään mielipideasia, on lukuisia tapoja todentaa terveyttä, ja näitä tuloksia tulisi myös hyödyntää jalostuksessa. Tutkittu ei ole sama kuin terve, kuten ei tutkimatonkaan, vaikka olisi päällepäin oireeton. Ja ihan jo äärimmäisten piirteiden lieventäminen parantaa yleensä merkittävästi koirien elämänlaatua.

Oma rotuni ja vieläpä tämän rodun kasvattaminen on itselle eräänlainen moraalinen dilemma, onko tämä oikein, voinko perustella kasvattamista edes itselleni. Mutta kun itsellä on valtava palo tehdä jotain rodun eteen, tietenkin ennen kaikkea siksi, että bostonit voisivat hyvin, mutta myös siksi, että me kaikki huomaisimme, ettei rotu mene pilalle, vaikka ulkomuoto muuttuisi terveempään suuntaan, ja sitä myötä tietenkin myös varsinainen terveys.

Ja olen perustellut asiaa itselleni niinkin, että jos kaikki terveyskriittisemmät kasvattajat ja harrastajat luovuttavat ja vaikenevat, niin kuka sitten nostaa kissan pöydälle. Oman rodun terveystilanteen kritisointi ei ole aina kovin kiitollista hommaa, eikä moni siihen halua lähteä konflikteja välttääkseen.

Bostoninterrieri on valloittava rotu niin kuin moni muukin, ja haaveilen siitä, että rodun yksilöt saisivat elää tervettä, aktiivisen energisen koiran elämää. Toivoisin, että joka ikinen kasvattaja voisi suhteellisen luottavaisin mielin odottaa, että pentukopassa kasvaa oikeasti terveitä koiria, joille ei lähtökohtaisesti tarvitse pelätä tulevan esim. hengitysvaikeuksia ja luustovikoja. Nykyisellään tämä ei toteudu, eikä tule toteutumaan ennen kuin koko jalostusideologia muuttuu.

Lain on puututtava räikeimpiin terveyshaasteisiin sekä Kennelliiton suitsittava rotukoirien osalta jalostustyötä niin, että voidaan oikeasti puhua jalostuksesta, eli olemassa olevan populaation parantamisesta. Ja tämän parantamisen pitää koskea ehdottomasti terveyttä, sitä ei voi mitata näyttelymenestyksellä roduissa, joissa rotumääritelmä on ainakin osin ristiriidassa hyvinvointiin vaikuttavien tekijöiden kanssa. Jos rotumääritelmä edellyttää haitallisia piirteitä, sitä pitää tulkita toisin, kun muuttaakaan sitä ei voi.

Vaikka laki tulee onneksi koskemaan ihan kaikkia koiria, peräänkuuluttaisin vielä Kennelliiton vastuuta rotukoirien osalta, suurin osa kun Suomen koirista on rekisteröityjä rotukoiria. Kennelliitossa on tietoa ja osaamista parantaa rotujen tilannetta, tahtotila pitäisi olla aidosti koirien hyvinvointi. On olemassa työkaluja, joilla rotujen terveyttä voidaan parantaa, niitä pitäisi saada käyttää!

Monesti kuulee sanottavan, ettei liian tiukkoja rajoituksia voida ottaa käyttöön, koska geenipooli kapenee liiaksi. Tämä on ihan totta. Mutta käsi sydämellä, onko oikein, että nykyaikana kun on kaikki tutkimustieto helposti saatavilla, me tekohengitetään umpisairaita rotuja, ja teetetään lisää pentuja vailla edes todellista toivoa, että terveys kohenisi. Se, että hyvällä tuurilla pentueessa on yksi jalostukseen kutakuinkin kelpaava yksilö ei todellakaan riitä.

Jokaisella syntyvällä pennulla tulisi lähtökohtaisesti olla eväät hyvään elämään."Maanantai-kappaleita" tulee aina joskus, vaikka miten olisi kaikki otettu huomioon. Mutta jos vanhemmat ovat jo itsessään rikki, niin jälkeläisten vakavat terveyshaasteet eivät ole enää mitään huonoa tuuria, vaan pikemminkin se yksi terveempi on pienoinen ihme.

Olisi todella hyvä, jos laki tulisi käytännössä edellyttämään laajoja roturisteytyksiä ja ulkopuolisista rekistereistä siirtoja etenkin näille ääripiirreroduille, monelle muullekin se tekisi takuulla hyvää. Nykyisellään roturisteytykset eivät ole millään muotoa riittäviä.

Haluan korostaa, että arvostan suuresti näitä kasvattajia ja rotuyhdistyksiä, ketkä risteytyksiin ovat lähteneet. Ja tietenkin hienoa, että Kennelliitto nämä risteytykset on hyväksynyt. Kovasti teimme töitä, että roturisteytykset olisi laitettu alulle myös bostoninterriereillä, mutta ei. Koko populaatio ei kuitenkaan näistä käytännössä tule hyötymään, kun risteytysten määrät ovat niin pieniä ja takaisinristeytyksiä vaaditaan aivan liikaa. Siinä missä syntyy pari roturisteytyspentuetta, syntyy lukuisia pentueita, joissa terveys ei ole prioriteettilistan kärjessä.

Sillä tietomäärällä mitä meillä nykyään on, ei pitäisi enää olla mahdollista tuottaa koiria, jotka jo lähtökohtaisesti ovat sairaita, tai omaavat liian suuret riskit elämää haittaaviin piirteisiin tai sairauksiin.

Toivon todella, että tuleva jalostusasetus määrittää tarkat kriteerit millaisia ominaisuuksia ja terveystuloksia jalostuskoiralta vaaditaan. Toivon myös, että tämä Eroon ääripiirteistä -aloite osaltaan tukee jalostusasetusta, jotta siitä todella tulisi nimenomaan koirien edun mukainen.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että Kennelliiton alaisia kasvattajia sitoo liian monet säännöt, niiden puitteissa kun on joissain roduissa lähes mahdotonta tehdä eettisesti kestäviä jalostusvalintoja. Ei liiton alainen kasvatus tietenkään saisi olla mitään villin lännen menoa, eli sääntöjä tarvitaan. Mutta kyllä pitäisi aivan ehdottomasti olla mahdollisuus jopa yksittäisellä kasvattajalla tehdä "radikaalimpiakin" toimia ja vieläpä ilman valtavaa byrokratiaa monen tahon kesken, jos asioista ei esimerkiksi ole yhteisymmärrystä rotuyhdistyksen tai -järjestön kanssa. Toki, kaikkein eettisin vaihtoehto on olla teettämättä pentuetta, se ei ainakaan koirien kannalta ole ikinä epäeettinen valinta.

Susanna Kettunen 
Kennel Mon Belamour

Kiitokset

Haluamme esittää kiitokset Susanna Kettuselle.

Oman rodun jalostukseen liittyvistä haasteista puhuminen vaatii rohkeutta, vastuullisuutta ja aitoa halua edistää koirien hyvinvointia. Avoimet ja rakentavat puheenvuorot vievät keskustelua eteenpäin ja edistävät eläinten hyvinvointia.

Kiitos Susanna.