Jokaisella eläinlajilla on olemassa perusmuoto, eräänlainen geneettinen keskiarvo. Yksilöissä on aina jonkin verran muuntelua, mutta orava näyttää aina oravalta, hauki hauelta — ja koira koiralta.
Mutta millainen sitten on kesykoira eläinlajina?
Kesykoira ilman sisäsiitoksella tuotettuja ääripiirteitä on väriltään ruskea tai harmahtava,...
Miksi haitallisiin ääripiirteisiin on aika puuttua?
Tutustu eläinalan ammattilaisten, eri alojen asiantuntijoiden, kasvattajien ja harrastajien näkemyksiin eläinten terveydestä, hyvinvoinnista ja vastuullisesta jalostuksesta.
Olen harjoittanut eläinlääkärin ammattia vuodesta 2009. Olen valmistunut eläinlääketieteen lisensiaatiksi vuonna 2013. Olen työskennellyt ensimmäistä kesää lukuunottamatta pieneläinpraktiikassa ympäri Suomea.
Kohtaan työssäni ääripiirteiden vuoksi kipeytyneitä koiria – koirahieroja Jenni Hautamäki
Koirahierojana 10 vuoden ajan olen työssäni kohdannut enenevissä määrin ulkomuotoon liittyvien ääripiirteiden vuoksi kroonisesti tuki- ja liikuntaelimistöltään eri tavoin jännittyneitä ja kipeytyneitä koiria.
Kun puhutaan ulkomuotoon liittyvistä ääripiirteistä tarkoitetaan sillä esim. äärimmäisen lyhyttä kuonoa, kallon luiden kehityshäiriöitä,...
Meillä on tällä hetkellä enemmän tietoa kissan ulkomuodon ylijalostukseen liittyvistä ongelmista kuin koskaan. Meillä olisi ollut myös tuhannen taalan paikka oppia koiramaailmassa tehdyistä virheistä ja välttää astumasta samoihin sudenkuoppiin rotukissojen kanssa, kuin koirien kanssa on jo kertaalleen astuttu.
Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry
Kun puhumme eläinten hyvinvoinnista, puhumme ennen kaikkea niiden mahdollisuudesta liikkua, toimia ja elää ilman kipua. Hyvä fyysinen toimintakyky tarkoittaa vapaata, vaivatonta liikkumista, kykyä palautua rasituksesta sekä mahdollisuutta leikkiin, ravinnon etsintään ja muuhun lajityypilliseen käyttäytymiseen.
Omassa työssäni koiran käyttäytymisen ja ravitsemuksen haasteiden parissa haluan aina pohtia ja ratkoa ongelmien juurisyitä. Yksi tärkeimmistä hyvinvointiteoista koirien eteen on päätökset siitä, millaisia koiria maailmaan syntyy. Kun päätetään mitkä koirat saavat lisääntyä keskenään, päätetään myös millä todennäköisyydellä koirat tulevat elämään...
Sisältö on suunnattu tavallisille lemmikinomistajille ja kaikille aiheesta kiinnostuneille. Tavoitteena on tuoda esiin tietoa, kokemuksia ja käytännön näkökulmia, jotka lisäävät ymmärrystä eläinten hyvinvointiin ja jalostukseen liittyvistä kysymyksistä.
Avoin, asiallinen ja toisia kunnioittava keskustelu on tärkeä osa eläinten hyvinvoinnin edistämistä.
Kiitos kaikille kirjoittajille tiedon, kokemusten ja asiantuntemuksen jakamisesta!






