Kasvattaja, vaadi enemmän! – kansalaisaloitteen vastuuhenkilö Pia Grönroos

Eroon Ääripiirteistä -kansalaisaloitteen keräysaika on päättymässä.
Kun keväällä 2026 sain kutsun liittyä mukaan aloitteen vastuuhenkilöksi, otin kutsun vastaan. Kannatan aloitetta, jonka tavoitteena ovat terveet koirat ja kissat, täydestä sydämestä.
Jo heti kampanjan aluksi kävi selväksi, ettei ääripiirteitä tunnisteta.
Mitä ääripiirteet ovat, meiltä kysyttiin.
Ääripiirteet
Ääripiirteitä esiintyy kaikkialla yhteiskunnassamme.
Ääripiirteitä esitetään lapsille suunnatuissa elokuvissa, tv-sarjoissa, leluissa ja satukirjoissa. Niihin törmää mediassa, aikakauslehdissä ja mainoksissa – jopa uutisten kevennyksissä.
Ääripiirteet esitetään usein söpöinä, kepeinä ja humoristisina. Näin ääripiirteistä muodostuu osa tavanomaista arkea.
Ääripiirteet nähdään, mutta niitä ei tunnisteta.
Ääripiirteet ja niihin liittyvät asenteet siirtyvät sukupolvelta toiselle.
Eroon Ääripiirteistä -kansalaisaloite haluaa laittaa pisteen tälle perinteelle.
Eroon Ääripiirteistä -kansalaisaloite
Emme markkinoi vain kansalaisaloitetta, vaan olemme onnistuneet luomaan Eroon Ääripiirteistä -kansalaisliikkeen. Olemme tuottaneet tutkittuun tietoon pohjaavia tietosivuja ja jakaneet vaikuttavia tietoiskuja sometileillämme.
Kokemustarinat, joissa ääripiirteisten lemmikkien omistajat ovat kertoneet arjessa esiintyneistä haasteista, ovat olleet äärimmäisen tärkeä ja koskettava osa kampanjaa. Olen itkenyt, kuten monet lukijamme, näiden tarinoiden äärellä.
Tiedän, miltä tuntuu menettää oma koira ääripiirteiden tähden. Tiedän, miten vaikeaa ja haastavaa on hoitaa ääripiirteiden vuoksi sairastunutta koiraa. Tiedän, mitä on kärsimys.
Jokainen kokemustarina on vahvistanut ajatusta siitä, miten tärkeä kansalaisaloite on.
Olemme tuoneet esiin paitsi ääripiirteet, myös rohkeasti haastaneet alan järjestöjä ja vallitsevia toimintatapoja.
Koiraharrastajana keskityn Kennelliittoon.
Kennelliitto
Kennelliitto on ollut merkittävä osa koiraharrastustani.
Olen osallistunut liiton järjestämiin koulutuksiin ja ihaillut asiantuntemusta, jota Kennelliitosta löytyy. Tämä on ollut Kennelliiton vahvinta osaamisaluetta. Siksi onkin valitettavaa, ja myös valtava pettymys, että Kennelliitto on epäonnistunut pahoin ääripiirteisten rotujen tervehdyttämisessä.
Näyttelyiden myötä liioittelun tavoittelu on vain kiihtynyt. Ääripiirteinen koira voidaan palkita koiranäyttelyissä paitsi rodun parhaana, myös roturyhmänsä parhaana – ja näyttelyn parhaana koirana.
– Sitä tuotetaan, mitä näyttelyissä palkitaan.
Tuntuu kuin olisi hämärtynyt, kenelle – ja mitä tarkoitusta varten koiria kasvatetaan?
Toimet, joita Kennelliitossa ääripiirteisten rotujen hyväksi tällä hetkellä tehdään, ovat oikeansuuntaisia, mutta ongelmien mittakaava huomioiden riittämättömiä, jotta niillä olisi laajempaa vaikutusta.
Lisäksi toimiin olisi pitänyt ryhtyä jo paljon aiemmin. Ongelmat ovat olleet tiedostettuja jo vuosikymmenten ajan.

Omassa kasvatustyössäni törmäsin ongelmiin vuonna 2020.
En kyennyt edistämään rotuni terveyttä, ja luovuin kasvatushaaveista kasvatustyöhön liittyneiden liian korkeiden rotutyypillisten tuki- ja liikuntaelinsairausriskien vuoksi. Lähetin rotujärjestölle palautetta ongelmiin liittyen ja ehdotin muun muassa roturisteytysprojektin avaamista rodulle. Rotujärjestö ei koskaan vastannut palautteeseen.
Tästä huolimatta haaveilin avoimesti monirotuisesta pentueesta. Muuta todellista keinoa pyrkiä vähentämään periytyviä ja vakavia hyvinvointihaittoja, joita rodussani esiintyy, ei ollut.
Mutta toimimalla oman oikeustajuni mukaan olisin kuitenkin rikkonut Suomen Kennelliiton sääntöjä ja kasvattajasitoumusta vastaan.
Minut olisi ehkä monirotuisen pentueen myötä erotettu Kennelliitosta?
En perääntynyt.
Päätin, että pentujen terveys on tärkeintä.
Ei se, mitä mieltä Kennelliitto asiasta on.
Kun terveys ja rotupuhtaus joutuvat vastakkain
Suljetut geenipoolit ja liioittelun tavoittelu alistavat koirat kärsimykselle. Onkin onnekasta, että meillä on kasvattajia, jotka rotupuhtauden sijaan ovat asettaneet etusijalle terveyden. Roturisteytyksissä kyse ei ole siitä, etteivät kasvattajat arvostaisi rotuaan, vaan päinvastoin.
Projekt Retro-Mops käynnistyi Saksassa jo vuosikymmeniä sitten ja nyt retromopsien toivotaan tuovan terveyttä suljettuun geenikantaan.
Suomen Kennelliitto kertoo roturisteytysten olevan kasvattajille vapaaehtoisia ja painottaa, että rodun kasvatus jatkuu muutamista tarkkaan harkituista risteytyksistä huolimatta täysin normaalina.
Mutta tällä tavalla koirien terveys edistyy liian hitaasti, jos ollenkaan.
Vastuu
Vastuu vakavista ongelmista jää yhä liian usein lemmikinomistajan kannettavaksi.
Valitettavasti nähtävillä on myös jo trendi, jossa ääripiirteinen lemmikki hylätään, koska omistajalla ei ole resursseja huolehtia eläimen vaativista sairauksista.
Ongelmia, joita ääripiirteisillä lemmikeillä esiintyy, ei aina edes tunnisteta. Tämä tekee tilanteesta entistä vaikeamman.
Jos eläimen hyvinvointihaittaa ei tunnisteta, miten omistaja voi ymmärtää, että eläin tarvitsee apua?
Pahinta on, että osassa rotuja ongelmilta ummistetaan silmät. Toimia, joiden myötä koirien terveyttä olisi mahdollista edistää, ei saada käynnistettyä lainkaan.
Kasvattaja, vaadi enemmän!
Tiedän, että osa kasvattajista on turhautunut nykytilanteeseen. Tiedän, että moni haluaisi kasvattaa terveempiä koiria.
Tiedän myös, että moni kokee kätensä sidotuiksi. Kasvattajien ei pitäisi joutua valitsemaan terveyden ja järjestelmän sääntöjen välillä.
Toivon, että kasvattajat nousisivat nykyistä äänekkäämmin vaatimaan muutosta.

Miksi kansalaisaloite tarvitaan?
Meidän on välttämätöntä luopua ääripiirteistä, mutta myös ääripiirteitä ylläpitävistä rakenteista. Hyvinvointihaitoille altistavista rotumääritelmistä ja näyttelyihanteista. Ajattelusta, jossa rotupuhtaus asetetaan terveyden edelle.
Meidän on rohjettava kertoa lapsillemme, että valinnat, joita olemme tehneet, eivät ole olleet eettisesti kestäviä.
Meidän on keskityttävä siihen, mikä on tärkeintä.
Kennelliiton strategiakyselyssä jäsenet ja harrastajat ilmaisivat selkeän toiveensa koirien terveyden edistämisestä ja jalostuksen eettisyyden kehittämisestä. Päämääränä tulee olla terve ja hyvinvoiva koira.
Tavoite on täsmälleen sama kuin kansalaisaloitteella.
Erona on se, että kansalaisaloite ei tarjoa vapaaehtoisuutta, vaan vaatii vaikuttavia terveyttä edistäviä toimia tasapuolisesti kaikilta koira- ja kissa-alan toimijoilta.
Jos olet samaa mieltä siitä, että koirilla ja kissoilla on oikeus terveeseen ja lajityypilliseen elämään, käytä ääntäsi. Kannata kansalaisaloitetta Ääripiirteisten koirien ja kissojen jalostuksen kieltäminen ja niiden hyvinvoinnin turvaaminen.
Kiitos, että olet mukana tukemassa terveempää tulevaisuutta.
Pia Grönroos
Kennel Hallahukan
Eroon Ääripiirteistä -kansalaisaloitteen työryhmän jäsen
Kuvat: Kirjoittajan kotialbumi
Kiitokset
Haluan esittää kiitokset koko työryhmälle yhteisestä työstä ja tästä matkasta.