Scottish foldin tarina

"Ensimmäiset oireet kissalla ilmenivät hieman yli vuoden iässä, kun hän alkoi ontua. Eläinlääkärissä vaiva tulkittiin aluksi venähdykseksi ja sitä hoidettiin Metacamilla (tulehduskipulääke). Ontuma hävisi jo parissa päivässä, mutta myöhemmin ortopedi totesi kyseessä olleen kasvulinjamurtuman, joka oli luutunut vinoon.
Kissa oli ensimmäinen kissani ja tuli meille kodinvaihtajana noin viiden kuukauden ikäisenä. Ennen hänen hankintaansa vuonna 2007 etsin tietoa rodusta ja löysin mainintoja osteokondrodyplasiasta sekä tiedon, että rodun keski-ikä olisi 16–17 vuotta. Tuolloin ajattelin sairauden olevan mahdollisesti vasta vanhemmalla iällä ilmenevä vaiva, enkä löytänyt tietoa siitä, että kyseinen sairaus liittyy fold-kissoihin jo syntymästä lähtien. Nykyään tietoa on onneksi saatavilla huomattavasti enemmän myös suomeksi.
Mielestäni tällaiset ääripiirteet heikentävät eläimen hyvinvointia erittäin merkittävästi. Vaikka kissa olisi kipulääkityksellä, emme voi koskaan täysin varmasti tietää, onko hän todella kivuton. Siksi sairaaksi jalostettujen ominaisuuksien ylläpitäminen herättää paljon huolta eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta.
Scottish Fold -rodusta haaveileville kerron aina oman kokemukseni sekä rodun sairauteen liittyvää faktatietoa. Kehotan olemaan tukematta sairaaksi jalostettuja eläimiä ja muistutan, ettei osteokondrodyplasian riskiä voi välttää sillä, että kissa olisi osittain maatiaista. Jos kissa on perinyt foldille tyypilliset luppakorvat, hänellä on osteokondrodyplasia. Rodun omistajille sanoisin, että heidän kannattaa huolehtia kissastaan rakkaudella ja tarjota mahdollisimman hyvä elämä loppuun asti.
Kasvattajien kanssa olen vuosien varrella käynyt paljon keskustelua. Kun kysyin, miksi he eivät kasvattaisi pelkästään suorakorvaisia tai brittiläisiä kissoja, vastauksena oli usein, että foldit ovat kaupallisesti kysytympiä ja suorakorvaiset pennut ovat ikään kuin sivutuote. Jotkut kasvattajat perustelivat myös, etteivät röntgenkuvaa kissojaan, koska heidän mukaansa vain sairaat yksilöt kuvataan ja heidän kissansa ovat kliinisesti terveitä. Sittemmin monet näistä kasvattajista ovat kuitenkin siirtyneet kokonaan suorakorvaisten tai brittiläisten kissojen kasvatukseen eivätkä enää kasvata foldeja, mikä herättää ajatuksen siitä, että rodun ongelmat on viimein tunnistettu laajemmin.
Myös yritysten käyttäessä Scottish Fold -kissoja markkinoinnissaan olen ottanut yhteyttä ja kertonut rodun terveysongelmista. Mielestäni on tärkeää tiedostaa, että sairaiksi jalostettujen eläinten käyttäminen mainonnassa normalisoi niiden hankkimista.
En enää omista kyseistä kissaa. Hänet lopetettiin vuonna 2009 vain 2,5 vuoden ikäisenä nopeasti pahentuneen osteokondrodyplasian vuoksi. En halunnut pitkittää hänen kärsimystään vain siksi, että minun olisi ollut vaikea luopua hänestä. Lopetuspäätös oli erittäin raskas, mutta sen jälkeen tunsin myös helpotusta, koska päivittäinen huoli hänen kivustaan ja voinnistaan päättyi. Käytännössä hän oli saanut saattohoidon kaltaista hoivaa lähes vuoden iästä lähtien.
Sairauden seuranta vaati vuosittaisia ortopedin tekemiä röntgenkuvauksia. Muutoin sairauden hoitoon ei kulunut merkittäviä summia, koska tein kissan hyvinvointi edellä päätöksen olla pitkittämättä hänen kärsimystään.
Scottish Fold on ulkonäöltään viehättävä ja helposti tunnistettava eteenpäin taittuvista korvistaan. Juuri nämä korvat ovat kuitenkin seurausta geneettisestä mutaatiosta, joka aiheuttaa rusto- ja luustomuutoksia eli osteokondrodyplasiaa. Korvien taittuminen alkaa näkyä yleensä noin kuuden viikon iässä, mutta sama perinnöllinen muutos aiheuttaa nivelkipuja, jäykkyyttä, ontumista ja pahimmillaan kroonista kipua koko kissan elämän ajan. Kaikki yksilöt eivät oireile yhtä voimakkaasti, mutta sairaus kuuluu Scottish Foldin perimään riippumatta siitä, onko kyseessä puhdasrotuinen vai monirotuinen kissa.
Siksi toivon, että ihmiset perehtyvät rodun terveysongelmiin huolellisesti ennen hankintapäätöstä ja pohtivat, onko oikein tukea sellaisten eläinten kasvatusta, joiden ulkonäkö perustuu hyvinvointia heikentävään geneettiseen ominaisuuteen."