Cotonin tarina

"Ensimmäiset merkit ongelmista aloin huomata, kun koira oli hieman alle kaksivuotias. Kynsien leikkaaminen etutassuista muuttui vähitellen vaikeaksi, ja koira piteli usein toista etutassua ilmassa. Muita selkeitä oireita en aluksi huomannut, enkä nähnyt varsinaista ontumista, koska nivelrikkoa ja kipua oli molemmissa etujaloissa. Koska kipu ei kohdistunut vain toiselle puolelle, ontuminen ei ollut helposti havaittavaa.

En ollut lainkaan tietoinen rodun terveysongelmien laajuudesta, vaikka uskoin perehtyneeni rotuun huolellisesti ennen koiran hankintaa. Kasvattajakaan ei juuri kertonut rodun mahdollisista luusto- ja nivelongelmista, eikä kyynärnivelen kasvuhäiriöstä tai lonkkadysplasiasta ja niiden vaikutuksista pieniin koiriin juuri puhuttu missään. Lähes kaikki löytämäni tieto kuvasi coton de tuléaria terveeksi roduksi. Todellinen tilanne alkoi paljastua vasta sosiaalisen median keskustelujen kautta, kun ryhdyin itse selvittämään oireiden syytä.

Mielestäni rodusta saatava tieto ei vastaa todellisuutta. Pienten koirien luusto- ja nivelongelmien vaikutuksista hyvinvointiin puhutaan liian vähän, ja rakenteellisia ongelmia pidetään usein rotuominaisuuksina. Esimerkiksi niin sanottuja ballerinatassuja saatetaan pitää normaalina piirteenä, vaikka kyse on rakenteellisesta poikkeamasta. Myöskään yksikään eläinlääkäri ennen ortopedia ei nostanut esiin mahdollisuutta luusto-ongelmista, vaikka koirani etujalat olivat selvästi ja voimakkaasti vääntyneet.

Liioiteltu rakenne aiheuttaa kivun lisäksi myös muita ongelmia. Koiran elämä on liikkumisen kannalta huomattavasti rajoittuneempaa, sillä rakenne tekee siitä kömpelön. Koira ei pysty hyppäämään, loikkimaan tai kiipeilemään samalla tavalla kuin normaalirakenteiset koirat. Kotona olemme joutuneet tekemään erilaisia järjestelyjä, kuten hankkimaan portaita ja ramppeja, jotta koira pääsee sohvalle ja sänkyyn. Koira rakastaa olla ihmisten lähellä, mutta ei uskalla hypätä korkeammille paikoille omin avuin.

Cotonista haaveilevalle haluaisin sanoa, että kannattaa selvittää perusteellisesti, mitä elämä rodun kanssa voi pahimmillaan olla, jos luuston kanssa käy huono tuuri. Elämä kroonisesti sairaan koiran kanssa voi olla erittäin raskasta. Jatkuva huoli, stressi ja suuret kustannukset voivat vaikuttaa merkittävästi myös omistajan omaan jaksamiseen ja mielenterveyteen.

Kannattaa pohtia, onko valmis esimerkiksi siihen, että pentu joutuu leikkaukseen, jossa sen molempien etujalkojen luita katkaistaan rakenteen korjaamiseksi. Kyseessä on erittäin kivulias toimenpide, jonka toipumisaika on pitkä ja raskas. Vakuutuskaan ei välttämättä korvaa kustannuksia.

On myös hyvä miettiä, onko valmis sitoutumaan jatkuvaan kehonhuoltoon ja kuntoutukseen, jota rakenteelliset ongelmat voivat vaatia koko koiran elämän ajan. Coton on luonteeltaan maailman ihanin rotu – iloinen, rakastettava ja äärettömän suloinen – mutta samalla on syytä kysyä itseltään, onko valmis kohtaamaan myös mahdolliset vakavat terveysongelmat.

Rodun nykyisille omistajille haluaisin sanoa, että koira kannattaa tutkituttaa, vaikka se ei näyttäisi oireilevan. Tutkimukset olisi hyvä tehdä virallisesti, jotta rodun terveystilanteesta saataisiin mahdollisimman kattavaa tietoa ja ongelmiin olisi pakko puuttua myös rakenteellisella tasolla.

Kiinnostuneille kannattaa kertoa avoimesti rodun haasteista, vaikka oma koira olisi oireeton.

Jos koiralla todetaan sairauksia, kasvattajalta kannattaa vaatia vastuunkantoa ja tarvittaessa hakea ratkaisua esimerkiksi kuluttajariitalautakunnan kautta.

Lisäksi suosittelen ainakin kerran leikkaamaan koiran turkin hyvin lyhyeksi, jotta etujalkojen rakennetta ja mahdollista vääntymistä voi arvioida kunnolla.

Kasvattajille haluaisin sanoa, että ottakaa vastuu kasvatustyöstänne. Me ihmiset olemme luoneet nämä rakenteelliset ongelmat, mutta niiden seuraukset kantaa koira kivun ja toimintakyvyn heikkenemisen muodossa. Lopettakaa omistajien vähättely ja syyllistäminen tilanteista, joihin he eivät ole voineet vaikuttaa. Sen sijaan olisi tärkeää tehdä yhteistyötä rodun parhaaksi. Erityisesti vastuullisten kasvattajien pitäisi uskaltaa nostaa ongelmat esiin ja vaatia muutoksia, jotta omistajat eivät jäisi yksin kokemustensa kanssa.

Tunnen häpeää siitä, että omistan ääripiirteisen lemmikin. Olen surullinen siitä, etten tehnyt eettisempää valintaa ja että olen omalta osaltani tukenut järjestelmää, jossa tällaisia rakenteita edelleen tuotetaan. Olen usein pohtinut, voinko julkaista kuvia koirastani ilman mainintaa sen sairauksista, koska en haluaisi normalisoida vinoja ja virheellisiä rakenteita.

Tunnen syyllisyyttä siitä, etten selvittänyt asioita riittävän perusteellisesti ennen koiran hankintaa. Toisaalta olen iloinen siitä, että olen voinut puhua aiheesta avoimesti sosiaalisessa mediassa. Olen saanut paljon positiivista palautetta tavastani käsitellä asiaa rakentavasti ja koiran hyvinvointia korostaen. Toivon, että olen saanut edes muutaman ihmisen pysähtymään aiheen äärelle ja lisäämään tietoisuutta rakenteellisten ongelmien vaikutuksista.

Koiran terveyden ylläpito on maksanut valtavasti, vaikka meillä on vakuutus. Eläinlääkärikäyntejä on ollut lukemattomia, ja niihin on liittynyt toistuvasti kalliita kokeita sekä röntgentutkimuksia, koska oireita on ollut etupäässä, lonkissa ja selässä. Erilaisia lääkityksiä on kokeiltu paljon, mukaan lukien kallis kuukausittain annettava pistoshoito. Suurin yksittäinen menoerä on kuitenkin ollut jatkuva kuntoutus ja kehonhuolto. Vaikeimpina aikoina kävimme kahden viikon välein vuorotellen fysioterapeutilla ja osteopaatilla, koska koiran vointi vaati sitä. Nykyään kerran kuukaudessa riittää. Vakuutus korvasi kuntoutuskäyntejä vain 300 euroon asti, vaikka niiden tarve jatkuu käytännössä koko elämän ajan. Vuosien aikana koiran hoitoon on kulunut vakuutuksesta huolimatta viisinumeroinen summa. Jossain vaiheessa lopetin kulujen laskemisen kokonaan.

Omalla kohdallani koiran omistamisesta tuli jossain vaiheessa unelman sijaan painajainen. Omat voimavarani olivat vähissä, ja vaikeimpina aikoina myös taloudelliset ongelmat kasaantuivat. Kaikkein raskainta oli seurata vierestä koiran kipua ja kärsimystä samalla, kun yritin tehdä kaikkeni sen auttamiseksi. Vaikka koiran vointi on ollut jo useamman vuoden vakaa, jatkuva huoli ei ole kadonnut. Tarkkailen edelleen jatkuvasti liikkumista, käyttäytymistä ja vointia mahdollisten muutosten varalta.

Koirani on luonteeltaan maailman upein koira, ja rakastan häntä koko sydämestäni. Silti tämä kokemus on saanut minut pohtimaan vakavasti, uskallanko enää koskaan ottaa omaa koiraa. Jos joskus vielä otan, en missään tapauksessa valitsisi koiraa, jonka rakenteessa on hyväksyttyjä ääripiirteitä.

Olen saanut myös vihaisia yksityisviestejä ja kommentteja sen vuoksi, että olen puhunut aiheesta julkisesti. Koirani kasvattaja syyllisti minua pitkään siitä, että olisin itse aiheuttanut koiran vakavat luusto- ja nivelongelmat. Lopulta hän kuitenkin suostui kuluttajariitalautakunnan ratkaisun jälkeen maksamaan takaisin puolet koiran ostohinnasta.

Tiedän, että lähes kaikilla koirani sisaruksilla on luusto-ongelmia, ja silti ainakin yhdellä niistä on teetetty pentuja. Tämän kokemuksen myötä uskoni kasvattajien kykyyn ja haluun puuttua rodun ongelmiin on monella tavalla horjunut."